Kirsi Piha
Viestinnän strategi
Kirsi Piha, KTM
kirsi.piha@ellunkanat.fi
050 5601755 

KTM Kirsi Piha on toiminut viestinnän konsulttina yrityksen alkutaipaleelta lähtien ja on myös yrityksen omistaja.

Kirsi on toiminut eri tehtävissä suomalaisessa ja eurooppalaisessa politiikassa; kansanedustajana, kaupunginvaltuutettuna ja Euroopan parlamentin jäsenenä. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on konsultoinut yrityksiä ja yhteisöjä viestimään tehokkaasti ja koskettavasti. Kirsillä on kokemusta mediasta paitsi tekijänä myös sen kohteena.

Kirsin erityisaluetta ovat viestinnän strateginen konsultointi, nopean toiminnan sparraus, kriisi- ja vaikuttajaviestintä. Viimeksi Kirsi on viettänyt runsaasti aikaa mm. tekemässä Suomelle uutta presidenttiä ja projektihan onnistui hienosti.

Vapaa-aikansa Kirsi käyttää jonglööraamiseen ja lukemiseen.
Anna Puustell
Viestinnän strategi
Anna Puustell, KTM, DI (melkein)
anna.puustell@ellunkanat.fi
044 3008716

Anna aloitti uransa digitaalisen markkinoinnin parissa, hyppäsi muutamaksi vuodeksi liikkeenjohdon strategiakonsultiksi ja palasi takaisin viestinnän pariin. Toimialakokemusta on  kertynyt erittäin laaja-alaisesti ja projektikokemustakin strategian uudelleen suuntauksesta palveluportfolion optimointiin. Anna on parhaimmillaan uusien ja hämmentävienkin tilanteiden edessä missä perinteiset ratkaisut eivät enää toimikaan. Vapaa-ajallaan Anna yrittää saada itsestään diplomi-insinööriä ja ohjaa erilaisia ryhmäliikuntatunteja.

Viimeisin projekti: Pörssiyhtiön liiketoimintayksikön ydinviesti ja sen jalkautus

Erityisosaaminen: Strateginen viestintä, viestinnän mittarit, viestinnän prosessien optimointi, IT järjestelmähankkeiden viestintä, verkkoviestintä 

Johanna Catani
Viestinnän strategi

Johanna Catani, FT 

johanna.catani@ellunkanat.fi

040 5952627 

FT Jonna Catani on viestinnän tutkija, kirjoittaja  ja tapahtumatuottaja.

Jonnalla on pitkä työkokemus sekä suomalaisesta että kansainvälisestä viestinnästä ja markkinoinnista.

Erityisesti kulttuurien väliset erityispiirteet viestinnässä kiinnostavat.

Viimeisimpänä projektinaan Jonna on ollut mukana uudistamassa asiakkaan rekrytointiviestintää.

Miila Heinonen
Graafinen suunnittelija
Miila Heinonen, medianomi
miila.heinonen@ellunkanat.fi
040-832 2151

Miila hoitaa Kanojen visuaalista viestintää printtimateriaaleista nettibannereihin. Tarvittaessa syntyy niin uusia piirroshahmoja kuin tapahtumalogojakin. Aiemmin Miila on ollut harjoittelijana mainostoimistossa sekä tehnyt freelancerina niin kuvituksia, logoja, kirjataittoja kuin julisteitakin. Vapaa-aika Miilalla vierähtää useimmiten piirustuspöydän ääressä, lenkkipolulla tai ulkona kavereiden kanssa. Reissukuume iskee myös tasaisin väliajoin.

Miilan tuoreimpia projekteja ovat olleet Mitä tapahtuu huomenna? -väitekirjan taitto sekä kehittelyvaiheessa olevan tapahtuman logo.

Sirkku Tuhkanen
Viestinnän koordinaattori
Sirkku Tuhkanen
sirkku.tuhkanen@ellunkanat.fi

Sirkku Tuhkanen on kävellyt pitkän polun helsinkiläisessä mainostoimistomaailmassa. Hän on ollut mukana toteuttamassa projekteja asiakkaidensa useilla eri toimialoilla seitsemässä eri mainostoimistossa pääkaupunkiseudulla noin 20 vuoden aikana.

Toimialat kuten muoti, lääketiede, printtimedia, sijoittajasuhteet, kauppakeskusmainonta ja yhteiskunnallinen viestintä ovat tulleet tutuiksi Sirkulle. Parhaimmillaan tämä aikatauluterrieri on tiiviissä projekteissa, kustannusarvioiden tekemisessä ja yksittäisten markkinointiprojektien läpiviemisessä. Myös suomenkielen huolto ja oikoluku sujuvat vaikka sunnuntain Hesarinkin ääressä. Jos ei tehdä hommia, urheillaan, kokataan tai vaikkapa vain laiskotellaan tekemättä kovin paljoa yhtään mitään.

Päivi Surakka
Viestinnän suunnittelija
Päivi Surakka, KTK
paivi.surakka@ellunkanat.fi
041-549 4589

Päivi on viimeistelyä vaille valmis KTM Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Johtamisen maisteriopinnoissaan Päivi on keskittynyt kehittämis- ja strategiatyöhön ja liittyipä opintojen lopputyökin Ellun Kanoihin - Päivi teki viestinnän strategista roolia tutkineen gradunsa tilaustyönä tulevalle työnantajalleen.

Aiempaa työkokemusta Päiville on kertynyt niin toimittajan työstä, pelinhoidosta, elokuvatuotannosta kuin kansainvälisen rauhanjärjestön muutosjohtajuusprojektista. Vapaa-ajallaan Päivi seuraa elokuvia ja poliittista satiiria sekä pelaa tennistä. Vaikka menestys massalla vaihtelee, on Pimm's Cup sentään pysyvästi numero ykköstä.

Liisa Poussa
Viestinnän suunnittelija, projektit

Liisa Poussa, VTM
liisa.poussa@ellunkanat.fi

050 3678757 

Liisa tykkää kirjoittaa, suunnitella ja ideoida uutta. Aikaisempaa työkokemusta Liisalle on kertynyt niin lastenhoidosta, pankkitoiminnasta, energia-alalta kuin valtionhallinnostakin. Erityisen kiinnostunut Liisa on viestinnän roolista vaikuttajatyössä. Vapaa-aikanaan Liisa viihtyy ystävien ja kulttuuririentojen parissa ja aina välillä harjoittelee uusia jooga-asanoita.

Viimeisimpänä projektinaan Liisa on ollut mukana suunnittelemassa asiakkaan vaikuttajaviestintää. 

Juhana Torkki
Viestinnän strategi
Juhana Torkki, TT
juhana.torkki@puhevalta.fi
Juhana Torkki on koulutukseltaan teologi, mutta ihan kohtuu järkevä tyyppi. Hän on kirjoittanut hyvin menestyneitä kirjoja puhumisesta ja neuvottelemisesta. Juhanaa kiinnostaa: miksi jonkun ihmisen puhe on hyvä, kiinnostava ja jää mieleen? miksi jokin viesti menestyy ja valloittaa maailman? Juhana kouluttaa sekä yksilöitä että yhteisöjä puhumaan paremmin.

Juhanan kirjat:
Puhevalta, Otava 2006
Neuvotteluvalta (& Sami Miettinen), WSOY 2008